Tietoja minusta

Oma valokuva
Täällä neulotaan ja tehdään muita käsitöitä, laitetaan ruokaa ja leivotaan. Ihmetellään arkisia asioita ja maailman menoa. Kaksi alle kouluikäistä lastenlasta ovat elämän ilo ja olemme paljon tekemisissä keskenämme. Asun kerrostalossa melkein kaupungin keskustassa kolmelta suunnalta järvien ympäröimänä ja lähellä luontoa.

perjantai 18. elokuuta 2017

Syksypuuhaa lapsille ja käsityöharrastajalle

Tilasin viisivuotiaalle minimosaiikkipuuhaa syksyksi. Hän tulee viettämään täällä aikaa jonkun verran, kun perhe muuttaa parinkymmenen kilometrin päähän meistä työn perässä ja olemme toisten isovanhempien kanssa luvanneet pitää huolta pikkuväestä jotta vanhemmat saavat keskittyä muuttopuuhiin. Muuttoja on itse asiassa kaksi eli ensin väliaikaiseen asuntoon varsinaisen asunnon remonttitöiden ajaksi ja toinen muutto remontoituun kotiin.

Nyt välimatkaa on parisataa kilometriä, joten yhteydenpito tulee olemaan paljon helpompaa ja pikkuväki pääsee kylään useammin. Aivan ihanaa.


Viisivuotias on tehnyt palapelejä ja rakennellut pienillä ja suurilla legoilla siitä asti, kun palaset ovat käsissä pysyneet. Ajattelin nostaa vaikeusastetta ja kokeilen, sujuuko näiden minimosaiikkien rakentelu. Osat ovat melko pieniä eli 2 mm * 2 mm, mutta jos innostus syntyy, niin tiedän pikkumiehen käyttävän vaikka tunteja tekemiseen. Malleja rakenteluun löytyy esim. Pinterestistä.

Kuvassa on kaksi avaimenperää, jotka ajattelin teettää äidille ja isälle tupaantuliaislahjaksi...jos pikkumies ei innostu, niin mummin pitää sitten jatkaa hommia :).

Eilen tupsahti postiluukusta Lankavan uusi luettelo, jonka parissa vierähti tunti poikineen. Valikoimiin on tullut taas mahtavia uutuuksia kuten vanhoista lakanoista kierrätettyä kudetta kiekoilla ja hamppulankoja sekä sukkiin bambusekoitelankaa. 

Olen myös kysellyt sukulaisilta ja ystäviltä villasukkatarvetta ja -toiveita ja jonkin verran on jo tullut koordinaatteja mitä ja millaista tarvitaan. Sukkapuikot ovatkin jo ahkerassa käytössä ja ensimmäisenä neulon lapsenlapsille muutamat sukat.

Mukavaa viikkoa.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aamutuimaan

Kampesin aamulla selkävaivaisen kolmipyörän pihalle ja läksimme rantaan ajelulle. Jo aikaisesta aamusta oli kaunista ja aurinkoista ja aivan tyyntä.


Rantaan päästyämme huomasin heti taivaalla valoilmiön, jota en ole aiemmin nähnyt kuin kuvista eli täyspyöreän sateenkaaren eikä sateesta tietoakaan. Pilvien ja auringon asento oli optimaalinen sateenkaaren muodostumiseksi. Sain jopa jonkinlaisen kuvankin.

Pyöräily sujuu jo melko hyvin, vaikkakin kolmipyöräinen on vikuri ajettava alkuunsa. Se kun ei ymmärrä kallistamalla tapahtuvaa ohjausta. Samaten käännökset vaativat koukkausta ja rotvallien ylitys on tehtävä kieli keskellä suuta. Onnistuipa pyörän kääntäminen ympäri pyörätielläkin peruuta - aja - peruuta - aja- metodilla.

Minä kun yritin ajaa kolmipyörällä, niin lopetin siihen, kun käsijarrun kahva oli kiinni valopylvään kyljessä :D. Ei tullut mitään.


Kanadanhanhet ovat kovasti parveilleet viime päivinä ja parvissa käydään jotain kaplakkaa nuorempien ja vanhempien yksilöiden tai sitten poikamiesten kesken, koska meteli on välillä kovaa. Tässä ne kuitenkin ovat aterioimassa sulassa sovussa.

Viikonloppuna kävi ovi tiuhaan tahtiin, kun kävi yövieraita ja ruokavieraita ja oli vanhin lapsenlapsi pari yötä meillä hoidossa. Yllättävän vähän kuitenkin väsyin ja se johtunee siitä, että olen pitkästä aikaa saanut nukuttua kohtuullisesti. Unella on parantava vaikutus.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Uusioi käytetyt pallovalot

Kävin tänään marketissa ja hommasin uudet pallovalot hiipuneiden tilalle. En kuitenkaan raaskinut heittää vanhoja narupalloja roskiin, vaan kävi näin:


Leikkelin pallot irti johdoista ja kaivoin esille Ikean patterilla toimivan päärynävalaisimen ja Ikeasta hankitusta monikäyttöisestä lasilieriösetistä isohkon lieriön.

Kun nämä yhdistää, niin tulokseksi tuli tämä:


Tuossa päärynävalaisimessa on sellainen ominaisuus, että se syttyy ja sammuu heilauttamalla eli kallistamalla lieriötä.